perjantai 11. tammikuuta 2013

Pässiä narussa - vinkkejä päitsien käyttöön

Noista meidän päitsistä on tullut jonkin verran kyssäreitä. Aateltiin pistää tänne blogiin hieman kuvan tynkää mistä saa osviittaa käyttöön.

Eli kuten kuvasta näkyypi, niin sopivat sekä vuohille, että lampaille. Mallipässykkä on pienipäinen verrattuna kunnon jalostuspässeihin ja -lampaisiin ja pukki on keskikokoa edustava suomenvuohi. Molemmilla jäi vielä säätövaraa. Isompia päitä ei ollut nyt tarjolla ja pienehköjä lampaita ja kuttuja varten (meijän lampaat on siis suht pieniä ja siro/pienipäisiä) olis tarttenut tuunata tekemällä soljelle lisäreikä. Ihan pienimmille eläimille (esim. kääpiövuohet ja pienet lampaat/karitsat) päitset on varmasti jokseenkin isot.

Rengas- ja ristikkopäitsien solki ei kuvissa näy, mutta se onvastaavan mallinen ja vastaavassa kohdassa kuin peruspäitsi-kuvissa näkyy, mutta vaan toisella puolella. Peruspäitsissä on kaksi solkea, eli tuo kuvassa oleva ja toisella puolella samanlainen. Maatalous Ykkösen webbikaupasta löytyy kuvat, joissa päitset on irtaaltaan, eikä eläimen päässä.

Tuolta noin: http://www.maatalousykkonen.fi/tuotteet/lampaat_ja_vuohet/turkin_hoito/

Vaatelias ja tarkka testiryhmä tekstaamasa päitsien käyttömukavuutta.

Rengaspäitsessä on leuan alla pyörivä solki ja rinkula roikkumassa, ja se on taluttamiseen ja eläimen hetkelliseen kiinnilaittamiseen hyvä. Vaikka eläin vähän pyörisi, päitset ja talutusremmi eivät mene solmuun. Vapaana kuljeskeluun sitä ei voi suositella, ettei rinkula tartu mihinkään. Turparemmi on suht laaja, mutta päitsiä ei pidä kiristää liikaa (koskee kaikkia muitakin malleja!), vaan antaa olla himpusen löysällä, siten kuitenkin ettei pääse muljahtamaan turvan yli kaulalle. Kiinnistysrinkulat leuan alla antaa joustoa kokoon ja toisaalta pitää huolen siitä, että eläimen rimpuillessa turparemmi napakoituu ja eläin pysyy hallinnassa. Samoin renkaat turvan sivuilla tuovat joustoa kokoon, turpa- ja leukaremmit pääsevät mukautumaan vapaammin elukan nassun muotoihin. Raadin mielestä tämä malli on tosi jees!

Peruspäitset on, no peruspäitset, sopii talutteluun ja myös vapaana oleskeluun. Kiinnitysrenkaat on vain turvan sivulla, ei leuan alle ei voi esim. talutteluhihnaa kiinnittää. Myös tässä perusmallissa turpavärkin ympärille tuleva osuus on suht iso, eli jos elukan turpa on hyvin kapea ja päitseä kiristää kovasti, voi turparemmi nousta silmille. Mallin tuunaus pienille elukoille lisäreikiä tekemällä ei siis ehkä onnistu yhtä hyvin kuin kahdessa muussa mallissa.  Mutta näille mannekiineille malli sopi hyvin!

Ristikkomalli on siitä erilainen, että leuan sivuilla ei ole renkaita ja se tekee turparemmistä heti erimallisen ja poskiremmi+niskaremmi on yhteensä pidempi kuin kahdessa muussa mallissa (joissa ne on yhtä ja samaa, kuten varmaan jo hokasitta). Alkuunsa tuntui vähän jäykältä tuo rakenne, mutta toisaalta alaosan ristiin menevät remmit tekee sen että tämä malli istuu pienempiturpaisellekin, ja toisaalta leukalenkin malli takaa sen että muhkeammalla kaulallakaan varustettua ei henki ahdista. Leuan alla oleva kiinnitys tuntui tässäkin mukavalta taluttelua ja hallintaa ajatellen.

Eli ainakin näin kauppiaan näkökulmasta vallan käyttökelpoisia, kuten kuvatkin kertovat. Katsellaan josko saataisiin tänne tarkempia mittojakin esille.

Huom! Mikäli teillä on tarvetta saaha näkemyksiä ja osviittaa muidenkin tuotteiden käyttöön tai johonkin, niin laittakaa viestiä! Matskua on paljon, niin koostan niistä ohjeistusta sun muuta tänne nettiinkin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti