Ketsupilla kiitos, alkusanat ja arvostelu 1

Lounas on yksi päivän tärkeimmistä tauoista työn tiimellyksessä. Ravinnon lisäksi kyseessä on myös joillekkin tärkeä torkkuihin, tai sosiaaliseen kanssakäymiseen liittyvä hetki. Kulttuurista riippuen se vaihtelee suomalaistyyppisestä monivuorotyön parinkymmenen minuutin paussista eteläisemmästä Euroopasta tutumpaan keskipäivän ruokailuhetkeen (Siestaksikin jossain sanottu), joka kestää pari tuntia.

Millaista on sitten suomalaisen kauppiaan normaaliateriointi? Kun itsekkin kasvatellaan erinäisiä eläimiä, metsästellään riistaa, kasviksiakin tulee (ellei elukat ole karanneet ja ehtineet popsia alkukesästä kaikkia taimia napaansa), kaikki edellytykset Gastronomiselle elämykselle ovat siis ilmassa, näin:

Todellisuus ompi tarua ihmeellisempää. Koskapa yleensä aamun töihinlähtö on semmoista hässäkkää, ovat eväät joko A) jääkaapissa, B) keittiön ruokapöydällä, C) portailla tai D) auton katolla kun lähen ajeleskelemaan kohti työmaatani. Tämä tarkoittaa vaihtoehtoisten menetelmien käyttöönottoa energiatasapainon säilyttämiseksi päivälliseen (= illallinen) asti.
 

Yläkerran mikrolle on pitkä matka

Koska ruokaa ei ole mukana, hankitaan se postireissun yhteydessä paikallisesta Salesta. Kylmäaltaasta valikoituu jotain sen hetkisen taskunpohjan kolikkotilanteen mukaan (=yleensä jonkunlainen läjä senttisiä tai "Brysselin Ruplia"). Koska olen yksin liikkeessä, tulee lounas useimmiten nautittua joko A) autossa ajaessa postiasiamieheltä liikkeeseen, tai B) liikkeen pöydällä. Rutiini on hioutunut näin, koska homman pitää toimia ja yleensä yläkertaan mennessä mikron ollessa käynnissä asiakas tulee käymään, puhelin soi tai muuta yleistä häslinkiä ompi. Siinä vaiheessa sapuska on joka tapauksessa kylmää, niin sama olla tuhlaamatta energiaa ja nauttia se jo alunperin Antipasto tyyppisesti.

Kyse tämän Ketsupilla Kiitos! -osion jutuista on siinä, että päätin ruveta arvostelemaan näitä (pääsääntöisesti) lämmitettäväksi tarkotettuja puolivalmisteita kun ne syödään kylmänä. Sinänsä ketsuppia en näihin laita, mutta kategorian otsikkona se tuntui puoleensavetävältä, joten olkoon se niin.

Kriteerejä ovat: vaihteleva taskun kolikkotilanne, se että tuote on jotenki esivalmistettu (yksinyrittäjällä ei ole varaa saikuttaa itteään botulismin tai salmonellan takia), mahdollisimman vähän E-merkintöjä, helppo napata mukaan, nopeasti aukastava ja pystyttävä syömään intialaistyyppisesti (eli sormin). Tietysti hyvä maku on aina plussaa.

Asiaan, eli Arvostelu Numero 1

TADAA!! Tarjoillaan kylmänä; Serveras väl kylt.

Kuten kuvassa näkyy, niin tänään valikoitui mukaan Atrian jauhelihapitsa, eli perusmättöä. Nyt en sitä autossa syönyt, eli avannut Kempeleen Salen parkkiksella, vaan kuskasin kauppaan.

Paketti oli ihan havainnollinen, tuotemerkinnät selkeät ja sen sai helposti auki. Verrannollisuuden vuoksi tuleviin artikkeleihin avasin paketin sylissä istualtaan, paketti aukeni ihan helposti, mikä on erittäin positiivinen ja huomionarvoinen asia. Tuotemerkintöihin liittyen yksi huomio: tuoteselosteessa mainitaan että tuote on suomalaisesta lihasta, mutta Hyvää Suomesta -joutsenmerkkiä ei ole? Toisaalta paketissa ei mainita valmistajaa tai valmistusmaatakaan (mikä itsessään herättää epäilyksiä). Ainoat siihen suuntaan viittaavat yhteystiedot ovat Atrian asiakaspalvelun. Ettei kyseessä vaan ois äitien tek..., siis pietarilaisten äitien tekemää ruokaa?

Tältä se näytti kuorittuna. Tuoksu, hmm, jopa hieman trooppisen hedelmäinen? Pohja on pehmeä ja joustava. Pitsassa näyttää olevan se mitä pitää, eli jauhelihaa, joka todennäkösesti on possun, broiskun ja lemmun jäämiä lihajalostamon muusta tuotannosta.

Pitsa murtuu helposti oikeaan eli 4:n annoskokoon pehmeän pohjansa ansiosta. Juustoa ei ole liikaa, joten palaa murtaessa ei vastakappaleesta lähde täytteet murretun palan mukaan (ja päädy siten housuille tai paperien päälle pöydälle), jättäen jäljelle pelkän tomaattimurskasta punertavan leivänkäntyn. Näiltä osin siis ihan OK.

 

Ja eikun maistelemaan. Ensivaikutelma puraisulla on tomaattinen, hieman juustonenkin maultaan. Lihan maku ei kyllä erotu, kun pohjan jauhoinen aromi* valtaa tomaatin jälkeen jälkimakuna suun aika lailla. Varsinkin kun puraisee reunaa mukaan. Se mikä ihmetyttää, on hiukka pesuainemainen maku, joka välillä vivahtaa suussa. Ei ole kuitenkaan mitenkään älyttömän häiritsevä.

Positiivisena asiana pidin seikkaa, että pitsan pohjassa ei ole irtojauhoa, mikä on inhottavaa, varsinki suussa. Silti jotakin jauhorasvamössöä jää hetkeksi kitalakeen. Tosin kahvilla huuhtomalla sen saa helposti pois. Hieman reunoja kyllä jätin syömättä juuri tuon aiemmin mainitsemani maun* vuoksi. Ei mikään parhain kokemani elämys, mutta ei järkyttävinkään. No nälkä ainakin lähti.

Arvosanaksi antaisin yhdestä viiteen asteikolla arvosanan vähän vajaa täydet kolme, johtuen mm. epämääräisestä kotimaisuusasteesta.