keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Kriisiruokapolitikointia

Viewer Discretion is Advised :-)

Tuossa lueskelin lautalla kotiin tullessa näitä maailmanlopun uutisia taasen. Sinänsä ihan viihteellistä ajanvietettä, mutta:

Nyt Eurooppaakin uhkaa, tai oikeastaan uutisen kontekstista saapi ymmärrettyä, että tulee nälänhätä. On tulossa levottomuuksia sun muuta. No, tämä ihmisten todellinen hätä sinänsä ei ole irvailemisen aihe. Uutinen herättää ajatuksia nykysuomenkin menosuunnasta pahimmillaan.

Koska tuosta uutisesta nyt ymmärtää, että kyseessä on isompikin uutispommi ja kriisi mellakoineen sun muineen, luulisi siitä löytyvän nyt sitten enemmänkin tietoa kuin vain ilttiksen ilmoittamista lähteistä. "Pikainen" vilkasu BBC:n ja Reutersin sivuille (itse monesti tsekkaan uutisia noista lähteistä, koska ne ovat mielestäni oikeasti luotettavia medioita), sekä kansainvälisen punaisenristin uutisarkistoon, ja pettymyksekseni ei tästä aiheesta oikeen muuta uutisointia edes löytynyt. No mikä parempi, ompahan tilaa sitten omille spekulaatioille :)

Mistä voisi olla sitten kyse? Näissä artikkelin viittaamissa kriisimaissa ihmisiä ei ole työllistetty oikeastaan enää aikoihin kuin valtion julkisiin organisaatioihin, ja kukaan ei oikeasti ole tuottanut valtiolle mitään takaisin ulkomailta (vientiteollisuus). Ainakaan suuremmassa mittakaavassa. Käytännössä valtion rahaa siirrellään taskusta toiseen ja välistä aina annetaan hieman kansainvälisiä vippejä saamatta yhtään takaisin. Sitten käy kuten Eteläeuroopassa on käynyt; ihmiset ei saa palkkaa (rahaa), kun valtiolla sitä ei enää ole ja lisää ei saada mistään, kun ei ole mitään mitä myydä ulos. Kun valtiolla ei enää ole muutakaan mitä jakaa, herättää se nälkää, vihaa, ynnämuuta

...Siis hetkinen. Uutisen mukaan uhka kohdentuu kohti Välimeren maita. Mutta itse noilla seutuvilla liikkuneena olen tehnyt huomioita toreista, jossa ihmiset myyvät itse kasvattamiaan tuotteita, tai vaihtavat niitä keskenään. Hyvä ettei kerrostalojen parvekkeillakin kasvatella sikoja ja vanhat perinteiset säilömismenetelmätkin ovat jokapäiväistä kauraa. Itselläni on oikeasti vaikea nähdä sielä toteutuvan tuon uutisen mittakaavan maalailemaa nälänhätää koskaan.

Se mikä ero meillä täällä "hyvinvointivaltiossa" on verrattuna tuohon etelä-Eurooppaan (siis sen jälkeen, kun kansalaiset on verotettu hengiltä, valtion rahat loppu ja verorahat syydetty ties minne), ettei meillä oikeasti täällä Suomessa esimerkiksi vastaavaa elintarvikkeiden omavaraista kasvatuskulttuuria enää ole. Politiikka on ollut pitkän aikaa jo semmoinen, että itselleen ruuan tuottaminen, ja pienissä määrin esim. sukulaisille jakaminen tehdään joko laittomaksi tai niin kalliiksi ja hankalaksi, että käytännössä kaikki pitäisi mennä ostamaan marketeista. Kysyinkin poliitikoilta heitä tavatessani, että onko tämä valtiollinen tavoite? Kukaan ei minulle osannut (tai halunnut) vastata.

Miks meistä suomalaisista ei löydy rohkeutta nousta ylös ja sanoa; "Ei enää! Minä kasvatan itse ruokani, sanoi kuka tahansa mitä sanookaan!". Meillä tulisi olla siihen täysi oikeus vapaina ihmisinä "vapaassa" valtiossa.



3 kommenttia:

  1. Täysin samaa mieltä kanssasi olen kyllä tässä miten vaikeaksi meille on tehty "oman maan ravinto"..

    Lisäksi kummastelen suuresti sitä että miten nykyihminen on erkaantunut edes ajatuksesta että tuottaisi edes tosiaan pienissä määrin itselle ruokaa..
    Tähän voin kyllä suoraan lainata facebook kaverini kommentointia minun tilapäivitykseeni koskien metsästystä: "meillä liha tulee kaupasta ja maito tölkistä"...

    VastaaPoista
  2. Oikein. Näen, että itse asiassa Suomalaiset nykykansalaiset on EU jälkeisen valtiollisen "sossuihmemaa" politiikan armollisella avustuksella ajettu tähän. Ihan tieten tahtoen. Kaikkien tulisi asua kaupungissa, lähellä palveluita, tuotanto on tehty niin byrokraattiseksi, että maatalouden ammattitilallisetkin on ajettu ahtaalle.

    Kukaan ei saisi oikeasti yrittää mitään. Kaikkien pitäis tuottaa vaan korkeakoulutuksella palveluita valtion pikkiin. Pitäs elää vaihdantataloudessa jossa safka tuodaan Puolasta ja vaihtokauppana annetaan korkeakoulutettu palvelu. Mielestäni tota sanotaan suunnitelmataloudeks jonka kokeilut ei oikeen hyvin oo menneet. Lieneekö Pohjois-Korea paikka jossa sitä vielä yritetään harjottaa, eikä sieläkään kovin menestyksekkäästi.

    Pakollinen salaliittoteoria ;) : Ehkäpä tämä omaksi ruuaksi tapahtuva eläintenpito, riistaeläinten myynti, ym ruuan tuotto itseä varten kielletään, ehkäpä siksi, että ihmiset eivät tällöin ole täysin riippuvaisia "systeemistä". Sillä, jos joku on riippumaton jostain, niin se ei loppupeleissä tarvitse sitä ja voi vapaasti tehdä mitä haluaa, jos niin tahtoo.

    Hyvän politiikan seurausta olisi se, että annettaisiin jokaiselle kansalaiselle mahdollisuudet luoda itselleen se hyvinvointi mitä sillä itse kukakin käsittää. Sillä sitä ei tehdä, että kielletään kaikki mikä ei itseä kosketa ja siunataan se kaiken yleisen hyvän nimissä.

    P.S
    Hyvinvointiyhteiskunta terminä on lehdistön ja poliitikkojen keksintö, ihan kuin turvatakuu ym., joka ei oikeasti kerro mitään. Eli on keksitty termi, jota höpötetään, mutta kukaan ei pysty määrittämään mitä se tarkottaa ja kaikki uskoo kun tarpeeks usein joka tuutista sitä tuodaan esille. Oikeaa hyvinvointiyhteiskuntaa ei ole kuin ehkä Platon -Valtio kirjassa. ja se on teoreettisella tasolla. Se mikä on hyvinvointi yhdelle, ei sitä ole toiselle. Ei meidän kaikkien tarvitse sopeutua jonkun toisen muottiin.

    VastaaPoista
  3. Pidin aikoinani blogia omista mieltymyksistä luonnon tarjoamaan ruokaan, mahdollisuuksistani omavaraisuuteen jne..

    Blogissa vieraili aika-ajoin paljon ihmettelijöitä joiden mielestä ruuan eteen työnteko ei ole hyvinvointia.. Eli jos kirjoitin esimerkiksi minulle tärkeästä hyvinvoinnin lähteestä; luonnonantimet (nokkoset yms.) sain todella paljon kommentteja siitä että miten paljon olen nähnyt vaivaa pieneenkin määrään tätä mystistä ravintoa! Mutta toisaalta - näitä kommentteja oli mukava lukea ja samalla nauttia siitä että salaattiani ei kuskata ulkomailta! :D

    Jokainenhan tosiaan käsittää hyvinvoinnin niinkuin käsittää ja en missään nimessä itse mene tuomitsemaan toisen elämän tapaa.. Jokaisella pitäisi vaan olla oikeus hyvinvointiin - sellaiseen mihin itse haluaa!

    Nyt mietin vain että miksi lopetin blogin ylläpidon.. Minullahan olisi paljon kirjoitettavaa! :D

    VastaaPoista